TOP-jakson asiakastyö: Terassirahi eurolavasta

Näyttötyönä tein melko pitkälti kierrätysmatskuista terassirahin. Kahteen rahiin tein  verhoilut. Kankaan ja kalustepyörät asiakas osti uutena. Kahden patjan istuinverhoilujen tekemiseen meni rauhallisella tahdilla n. 6,5h Siihen sisältyi työohjeen teko, palojen piirtäminen, leikkaaminen, saumurointi, vetoketjujen ompelu, palojen asettelu ja paikalle ompelu.
Eurolava hiottiin käsihiomakoneella kevyesti kauttaaltaan (tietysti unohtamatta, suojalaseja, hengityssuojainta, työkäsineitä ja kuulosuojaimia.)
Alle porattiin kalustepyörät. Sitten ne suojattiin kätevästi elmukelmulla ja rahi maalattiin kertaalleen Vinhalla, joka on peittävä suoja puulle ja tarkoitettu suojaamaan julkisivua.
Siinä vaiheessa kun rahi oli saanut jo tovin kuivua, leikkasin vanhasta vaahtomuovipatjasta oikean kokoisen palan täytteeksi. No tämä vaaahtomuovipatjakin oli vähän vanhempaa mallia ja sen valmis leveys olikin 70cm eikä 80cm niinkuin asiakas oli muistanut. Joten patja täytyi leikata kahdesta osasta. Vaahtomuovi täytyi vielä vuorata polyesterivanulla, ettei vaahtomuovi "syö" kangasta. Sitten kun patja oli saatu sujautettua pussiin, aloin muistaakseni tässä vaiheessa katselemaan patjaa, että se näyttää jotenkin pieneltä. No niin siinä kävi, että patja oli mitoitettu 100x80 eurolavalle ja lavat sattuivatkin olemaan 120x80cm.
No siitä syntyi sitten idea, että tehdään sivuun laudan pätkästä pieni laskutaso, johon voi vaikka vaapukkamehulasin laskea.
Tähän koko työprosessiin taukoineen, työkalujen kanssa säätämiseen ja haeskeluun meni yhteensä n. 4h. 
Nahkalenksun lisääminen rahiin oli asiakkaan idea ja se leikattiin vanhasta nahkavyöstä. Rahi sai siitä kivan loppusilauksen ja yksityiskohdan. Rahi oli asiakkaan visioden pohjalta muuten toteutettu mutta tuo patjan väärä mitta toi ongelman, joka ratkaistiin lopulta hyvin nopeasti ja lopputuloskin on tyylikäs.

Kommentit

  1. Tämä on kaunis. Pähkinöitä löytyy näemmä todella herkästi projektista kuin projektista, hyvin ratkaisit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tyynyjä ja tuoli muutaman vuoden takaa